torstai 23. elokuuta 2012

Elossa ollaan- postaus

Inspiraatio kirjoittamiseen ja vähän kaikkeen muuhunkin meinaa taas tukahtua kouluhässäkän alle. Koulujuttujen saralla oon saanut ihmeen paljon aikaiseksi, kun kirjotuksia varten kuitenkin löytyy motivaatiota.

Villapaitaa olen neulonut kiitettävän hyvin aina, kun olen suonut itselleni vapaata. Etukappaleet melkein valmiina, sitten vielä takaosat ja hihat. Heheh, pikkujuttu! Ja siinä sivussa menin vielä pyöräyttämään toisen palmikkopannan, kuten oikeasta sivupalkista näkyy. Nappeja vaille valmis.

Iskältä sain eilen muuten vaan- lahjaksi Marimekon Hopeamitali kassin, en tiedä mistä päin mahto tuulla mutta hyvät on värit kassissa ja käyttöön tulee varmasti :) Vähän nyrpistin nenääni Made in Estonia-tekstille, musta Marimekon jutut on sellasia että suomalaisuudesta ei vaan pitäisi tinkiä. Hinta kuitenkin taitaa pysyä ostajalle ihan samana vaikka tuotantokulut laskee...


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Välipala: palmikkokuvioinen panta

Ohje ladattavissa Ravelrysta ilmaiseksi (englanninkielinen)
Lanka 7 Veljestä ja toista tuntematonta harmaata, neuloin kolmella ohuehkolla langalla samaan aikaan
Puikot nro 10

Eilen sain pyynnön että teetkö mulle tämmösen, joten ei kun tekemään. Olihan projekti meinaan aika nopea, tämmöinen "välipala", ja kaipasin muutenkin vähän vaihtelua villatakin tekemisen rinnalle. Panta kiinnittyy napeilla takaraivolle, mutta napinläpiä ei tarvinnut väsätä, koska isoista silmukoista saa napin hyvin painettua läpi.




Innostuin taas palmikoista, kun tämän ansiosta niidenkin tekeminen palautui mieleen. Helpolla tekniikalla saa aikas prameaa jälkeä aikaan! Palmikoita sukkiin, lapasiin, villapaitaan... Tervetuloa syksy! 

tiistai 14. elokuuta 2012

Omaan kotiin

Kesän paras kirppislöytö lankojen lisäksi! Ihana oranssi Record-vaaka löysi omistajansa kympillä mökkimatkan varrelta. Mahtavuutta <3



P.S. Uutena lisänä oikeassa sivupalkissa on Työn alla- osio, josta voipi kiinnostuneet seurata mitä töitä mulla on tällä hetkellä puikoilla/koukulla. Eli ne "taas on kaulahuivi edennyt pari kerrosta jee eipä tässä muuta"- postaukset jää nyt historiaan! Ihanaa kun kerrankin keksin ite jotain tämmöstä fiksua :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Ei koululle, kyllä syksylle!

Huomenna alkaa koulu ja nyt toden teolla ahdistaa yo-kirjotukset ja kaikki muu asdhjgf mikä odottaa muutaman kuukauden sisällä... Menneen kesän voisin tiivistää melkoisen ristiriitaisiin tunnelmiin, nimittäin töissä meni ehkä vähän liiankin paljon aikaa, mutta kuitenkin kaipaan sinne jo takaisin. Mökkeilin enemmän kuin ikinä, mutta silti uin vain pari kertaa enkä heittänyt tikkaa kertaakaan! Samaan aikaan halusin valmistautua hyvin kirjoituksiin, ja kuitenkin lomailla ja nollata aivot täysin. Aargh! Jotenkin tuntuu, etten ehtinyt ladata akkuja kunnolla, mutta toisaalta muistelen miettineeni samaa tässä muutamana viime syksynä. Ikuinen ongelma siis, ratkaisuna se että ottaa itseään niskasta kiinni ja pääsee taas koulun vauhtiin :) Lämpimiä päiviä kuitenkin riittää vielä!

Neuleiden saralla puolestaan kulta-aika on taas alkamassa! Siinä onkin yksi asia jota tosiaan odotan syksyssä ja talvessakin: kaupoista, kaduilta ja netistä pääsee taas bongailemaan ihania ideoita omiin töihin. Syksyn kunniaksi päätin etsiä vähän ideoita näytille, osan nappasin Ravelryn projektijonostani ja osan Pinterestistä.









sunnuntai 5. elokuuta 2012

Happy Happy Joy Joy

Noniin nyt seuraa hyvän fiiliksen vuodatusta, olen nimittäin tainnut näin toiseksi viimeisen lomaviikon kunniaksi löytää kesäfiiliksen! Ja kaikkea muutakin kivaa on ehtinyt tapahtua sitten viime postauksen :)

1) Ajolupa! Vihdoinkin! Tässä muutaman päivän aikana olen ehtinyt jo ajaa jos jonkinmoista autoa, yksin ja seurassa. Välillä tuntuu siltä että jee oon maailman paras kuski (lähinnä suoralla tiellä ;)) ja välillä sitten taas ottaa niin hitosti päähän ja vannon etten ikinä enää koskekkaan rattiin. Eiköhän se tästä tasoitu :D

2) Päiväni kassantätinä ovat vihdoinkin ohi, ainakin kesän osalta. Kesätyöt jatkuvat vielä viikon, mutta onneksi ihan toisenlaisissa hommissa! Siinä oli taas ihan omanlaisensa kokemus, joka tosiaan yllätti. En kuvitellut kassatyön olevan niin rankkaa sekä fyysisesti (niskat, hartiat, selkä ja olkapäät tekee kuolemaaaaa) että psyykkisesti (sitä väsymyksen, päänsäryn ja ketutuksen määrää kamalan päivän jälkeen...). Jokainen päivä ei tietenkään ollut yhtä kärsimystä, hauskoja hetkiä riitti myös, mutta päällimmäisenä jäi mieleen ajatus, että tämä ei tosiaan ole se mun juttu :D

3) Työputken päättymisen ansiosta pääsin eilen vihdoin takaisin jumppasaliin. Kävin BodyCombatissa, joka on SH'BAMin lisäksi lempparini LesMillsin tunneista. En ole mikään väkivaltainen ihminen muuten, mutta Combatissa on ihanaa päästä lyömään ja potkimaan kuviteltua vihollista :D Loistavaa stressinpurkua! Vaikka tunnille oli älytylsää lähteä yksin pitkän tauon jälkeen, nautin siitä silti koska edessä oli varsinainen mässäilypäivä...

4) Eli laatuaikaa kaveriporukalla! Käytiin uimassa, jonka jälkeen syötiin tortilloja ja tacoja. Jälkkäriksi vaniljajätskiä, tuoreita vadelmia ja suklaarouhetta :) Olympialaisten lähetyksistä valitsimme tietysti kiinnostavimmat: trampoliinivoimistelu, painonnosto ja 20 km:n kävely!


 
5) Villapaita edistyy pikkuhiljaa :) Innostus meinasi laskea välillä, kun kuviot meni päin honkia. Päätin siis vaan yksinkertaistaa reilusti. Rakastan niin noita värejä!


Toivottavasti selvisitte mun hyvänolon hehkutuksestani! Kai kaikki muut on jo löytäneet kesäfiiliksen? :)