Nyt poltetaan kynttilää molemmista päistä ja oikein urakalla. Ulkona on niin pimeää, ettei oikein tiedä mikä vuorokaudenaika on meneillään. Lukion viimeinen jakso alkoi tänään, ja suuri maailma odottaa edessä. Mikähän musta oikein tulee isona. Kaikki kurssit tällä hetkellä ovat tietysti ylioppilaskirjoituksiin valmentavia, joten keväällä odottavia tuomiopäiviä ei voi unohtaa, vaikka satunnaisesti mieli tekisikin. Töistä pukkaa viestiä että tänne ja heti, tavaraa tulee joka tuutista eikä porukkaa ole tarpeeksi. Väkisinkin pistää pinnan vähän kireälle. Vaan mitä sankarimme tekeekään?
sopiva pala vaniljajäätelöä
itsepoimittuja mustikoita saaristosta
tummaa suklaata raastettuna - mieluusti paljon
Nautitaan kynttilänvalossa, joko yksin tai hyvässä seurassa. Kylmän jäätelön seuraksi keitetään kuppi kaakaota ja vedetään villasukat jalkaan. Terveysvaikutuksia voi tehostaa suunnittelemalla tulevia neuleita ja kuuntelemalla hyvää musiikkia. Saattavatpa ajatukset karata jo tulevaan Intian-matkaan. Se jos mikä lämmittää mieltä :)
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
tiistai 27. marraskuuta 2012
Pilvenreunalla-neule
Suunnittelija Muita ihania -blogin Tiina
Ohje myynnissä lankakauppa Kerässä
Lanka Gjestal Janne
Puikot nro 5,5 ja 6
Kahdessa viikossa valmis - ei paha! Ihan mieltymysten mukainen takista ei tullut, mutta koskapa olisinkaan täydellistä jälkeä tehnyt. Pientä viilattavaa jäi, asioita, joita tuskin tulee ikinä tehtyä. Väliäkö hällä - käyttöön tulee joka tapauksessa :)
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Tölkinavaajajuttulamppu 2
Valmistui suunnilleen saman kaavan mukaan kuin edeltäjänsä. Tärkeimpiä aineksia kärsivällisyys, kestävä nahka sormenpäissä sekä runsaasti tölkkijuomia kuluttavat ystävät ja tuttavat ja tutuntutut. Ilman kaikkien ihanien apua en olisi saanut tätä ikinä valmiiksi. Siispä ISO kiitos klipsuja keränneille, jälleen kerran <3
Molemmat lamput tulevat todennäköisesti myyntiin Suomen suurimpiin joulumyyjäisiin Turun Messukeskukseen 9.12. Kaikki paikalle!
Ja jos jollain klipsukeräilijällä on vielä näitä mulle niin tännepäin vaan! Suunnitteilla on nimittäin jo muitakin klipsuprojekteja :)
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Monstereita
Pimeiden syysiltojen tultua meidän taloon on alkanut ilmestyä tämmöisiä...
...kaksin kappalein!
Ohje Anna Hrachovecin kirjasta Knitting Mochimochi (itselläni ruotsinkielinen käännös) ja lankana vanha kunnon Seiskaveikka.
Jatkoa on luvassa :)
...kaksin kappalein!
Ohje Anna Hrachovecin kirjasta Knitting Mochimochi (itselläni ruotsinkielinen käännös) ja lankana vanha kunnon Seiskaveikka.
Jatkoa on luvassa :)
maanantai 12. marraskuuta 2012
Siksak-huivi
Vihdoinkin sain tehtyä kaulaliinan - paitsi että tämä ei tule mulle. Oma odottaa vielä vuoroaan...
Huivi parka on saanut osakseen aikamoista arvostelua, mutta itsepintaisesti tein sen loppuun uskoen siihen, että jonkun tyyliin tämä sopii! Mun on sitäpaitsi pakko saada käytettyä noita Marilynejä johonkin, eikä huivi musta ollut hassumpi keksintö. Vihreää Marilyniä yksinään oli ennen huivia 11 kerää, erilaisia punaisen sävyjä en oo uskaltanut edes laskea... Mutta tämä huivi menee siis myyntiin :)
Ohje kuvioon englanniksi Attic24:sta
Lanka Novita Marilyn
Koukku nro 5
Huivi parka on saanut osakseen aikamoista arvostelua, mutta itsepintaisesti tein sen loppuun uskoen siihen, että jonkun tyyliin tämä sopii! Mun on sitäpaitsi pakko saada käytettyä noita Marilynejä johonkin, eikä huivi musta ollut hassumpi keksintö. Vihreää Marilyniä yksinään oli ennen huivia 11 kerää, erilaisia punaisen sävyjä en oo uskaltanut edes laskea... Mutta tämä huivi menee siis myyntiin :)
torstai 8. marraskuuta 2012
Joulu tuli etuajassa
Pitikö mulla olla koko loppuelämäksi lankaa varastossa, josta pursuaa kymmeniä keriä sen päälle, joka oven uskaltaa avata? Ei kai pari pientä kerää lisää voi kauhean pahaa tehdä...
Puolustukseksi sanon, että edullisia olivat (Jannet Turun Lankamaailmassa avajaistarjouksessa 2e/50g) ja näistä on kyllä suunnitteilla vaikka mitä mulle ja muille. Heräteostoksia eivät tosiaankaan ole, vaan huolella harkittuja :) Huopasta ostin, jotta saisin lapaset loppuun (lopuista kahdesta ja puolesta kerästä teen jotain joko itselle tai jollekin kuka haluaa), ja Janneista tuleekin sitten joulukuun aikana vähän isompi projekti, joka pysyy ainakin blogin puolella toistaiseksi salassa :)
maanantai 5. marraskuuta 2012
Stockholm
STOCKHOLMS STADSMISSION:
40 kr
40 kr
40 kr
20 kr
Yhden kirjankin löysin, vaan enpäs paljasta enempää :)
torstai 1. marraskuuta 2012
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä,
eikä neulojalla itsellään mitään kunnollisia asusteita! Huivina toimii parivuotias kaupan akryylikauluri, ja vanhat kunnon muffinssilapaset ovat jo melkoisen huopaantuneet. Muille on kuitenkin tullut neulottua jos jonkinmoista aina pannoista lapasiin, tässä näin:
Taas yhdet huovutetut lapaset, vastapalvelukseksi eräälle uudelle tuttavuudelle :) Lanka pääsi loppumaan kesken, mutta onneksi löysin Ravelryn kautta kanssaneulojan, joka halusi päästä kolmesta kerästään eroon. Pakettia odotellessa :)
Kaveri toivoi "mustaa, löysähköä" pipoa, joten saamansa pitää. Lankana Novitan Kelo (tupsussa tuntematon musta) ja kuvio niin ikään Novitan ohjeesta, vaikka siitä ei kyllä mun mielestä tullut yhtään samanlainen. Mitä pienistä!
Olen yrittänyt ryhdistäytyä varsinkin huiviprojektin saralla, mutta jotenkin tuntuu ettei sopivaa mallia löydy mistään. Tyylilleni uskollisena yritin aloittaa vaalean sinivihreää (?) huivia:
Kuvittelin, että paksuilla puikoilla saisin nopeasti valmista. No, en ainakaan tarpeeksi nopeasti, joten kesken jäi. Uusi yritys!
Sik sak -kuviosta innostuin eilen illalla, mutta jo tunnin sisällä olin virkannut, purkanut, miettinyt värejä ja purkanut lisää - tuloksetta. Pitänee jättää värivalinnat mietintämyssyn alle, kuvio on kyllä aika kiva ja hitusen jyrkemmänkin siitä voisi tehdä. Oli miten oli, huivi on saatava ennen kuin sorrun taas ostamaan kaupasta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)