Projekteja

Kuvitteliko joku, että pitäisin näppini erossa käsitöistä 2,5 kuukautta, vaikka en puikon puikkoa tänne tuonutkaan?? Langanostolakkoa on rikottu räikeästi, mutta ihan tiettyjä projekteja varten ostin ja luultavasti käytän suurimman osan jo täällä. Katsokaas mitä kaikkea oon väsännyt, samaan syssyyn myös au paireille sun muille ideoita mitä tehdä lasten kanssa :)

Origamit
Meidän tämän hetken ehdoton megahitti! Netti on pullollaan ohjeita varsinkin englanniksi (hyvä tilaisuus opettaa lapsille englantia samalla): me ollaan viihdytetty itseämme jo pari viikkoa erilaisilla helpoilla ohjeilla. Valikoimaa siis on!

Viikonpäivät ja kuukaudet englanniksi
Tämä yhden päivän projekti toteutettiin jo heinäkuussa. Pojalle annoin vastuutehtäväksi kirjoittaa nimet lappuihin, ja lopuksi yhdessä koristeltiin läpyskät. Liilaa It is... -lappua vaihdetaan siis joka päivä ja kuukauden vaihtuessa. Lapset väsäsivät näitä into piukassa koko päivän, mutta sen jälkeen koko homma jaksoi kiinnostaa vain poikaa parisen viikkoa :D

Hedelmämuistipeli
Toinen yhden päivän askarteluprojekti, joka myös oli lasten mieleen. Oon aika ylpeä näistä askartelujutuista, koska ideat sain ihan omasta päästä ja lapset vieläpä tykkäsivät, joten jee! Vähän englantia sain tähänkin väliin ujutettua: aina korttia kääntäessä pitää sanoa hedelmien nimet englanniksi. Huomatkaa noi ihan loistavat viinirypäleet!!

Jäähyväiskirjeet perheelle
Tämän idean sain tänään noita kirjeitä kirjoittaessani. Koska origamit ovat viime aikoina olleet niin in, niin taittelin kirjeet (toinen vanhemmille ja toinen lapsille) sydämen ja kyyhkysen muotoon. Jätän nämä sitten ensi torstaina johonkin esille kun aamulla aikaisin lähden :)

Jäähyväislahjat kavereille
No tässä ensimmäinen projekti, mihin piti ostaa lankaa. Mietin pääni puhki, mikä olisi kiva muisto minusta ja suomalaisuudesta, mutta mikä ei vaatisi kauheasti eri värisiä lankoja tai jäisi valmiina kaapin perukoille. Pikkuhiljaa muotoutui idea kirjanmerkistä (kaverit aloittavat yliopiston, joten toivottavasti tulee tarpeeseen), jossa olisi lumihiutale muistuttamassa, että Suomessa on aina kylmempää (=asiat voisivat olla huonomminkin:))! Lisäksi tein jokaiselle kiitoskirjeen pienellä suomi-sanastolla varustettuna.

Tilaushuivi
Sain vastikään tietää, että täällä ihan kodin lähellä on lankakauppa! Selkeä merkki, ajattelin, joten pakkohan siellä oli käydä :) Yksi tyttö espanjaporukastani toivoi multa kaulahuivia talveksi, joten päätin pistää toimeksi jo täällä ollessani. Kutosen puikoilla, paksuhkolla langalla ja langankiertoja pudottamalla mennään aika mukavaa tahtia, toivottavasti valmistuu ennen ensi torstaita...

Hyviä ja huonoja uutisia

Tosiaan, fiestan jälkeen piti niitä kuulumisia päivittää tänne, mutta kuinka ollakaan, en löytänyt sopivaa hetkeä istua alas kirjoittamaan (tämä postausten kirjoittaminen vaatii aina ajan lisäksi sopivan mielentilan). Yhden asian olen ainakin oppinut espanjalaisesta elämäntyylistä: turha lupailla tai suunnitella yhtään mitään, koska suunnitelmat kuitenkin muuttuvat parhaimmillaan useaan otteeseen... Niinhän sitä kaksi viikkoa on kulunut taas aikamoisen nopeasti milloin mitäkin touhutessa, ja kaikenlaista on tullut koettua sekä hyvässä että huonossa mielessä.

Fiestaviikko koostui mun kohdalla käytännössä päivisin lasten kanssa olemisesta ja iltasella kaupungilla kiertelystä kaveriporukan kanssa. Juhlat potkaistiin käyntiin sunnuntaina isolla tapahtumalla, jossa keskustan aukio täyttyi ihmisistä, kaikki heittelivät samppanjaa (tai mitä siellä pullossa sattui olemaan) (jos juoma loppuu niin saatavilla olevaa irtaimistoa voi ilmeisesti myös heittää, mitä pienistä jos vähän sattuu kaveria), tanssivat ja lauloivat kun aukion yläpuolella kirkontornista laskeutui Celedon-niminen nukke. Tämän perinteen juuret jäivät mulle mysteeriksi, mutta mitäpä tuosta - siinä tunnelmassa ja väenpaljoudessa oli ihan riittävästi ihmettelemistä! Viikolla kahdesti päivässä menimme aina katsomaan kulkueita, joista vähän esimerkkiä ylläolevassa kuvassa: pääasiassa juomaa, tanssia ja laulua. Perinneasussa kuljin minäkin taas parina päivänä, mutta täytyy myöntää, että normaalivaatteet veivät voiton useammin...

Viime viikon viikonloppuna fiestan jälkeen hyvästelin koko kaveriporukkani, joista kolme tyttöä lähtivät interrailille ja yksi Ranskaan. Tällä hetkellä olo on siis aikamoisen yksinäinen ja kaipuu omanikäiseen seuraan kova... Tässä todiste ihanista jäähyväisherkuista: mulla vaniljafrappe ja jonkunnäköinen mansikka-juustokakku :)

Viime sunnuntaina tehtiin perheen kanssa päiväretki Riojan viinitiloille. Mitkä upeat maisemat! Ja mikä kamala kuumuus!!

Viime viikko meni töiden ja yksinäisyyden merkeissä, mutta onneksi torstaina lähdettiin pitkäksi viikonlopuksi Santanderiin perheen loma-asunnolle. Nyt on mullakin pikkusen väriä pinnassa :)

Päivän pähkinä: arvaa kumpi on pää ja kumpi on häntä... 

Paljon hyvää siis täällä, mutta vastaavasti myös huonoa. Vieraskoreuden haihduttua olen huomannut, että oma elämäntyylini ja arvoni eroavat perheen tavoista sen verran, että mun on vaikeaa tuntea oloani täällä kotoisaksi. Au pairina olossa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta toisten kodissa toisten säännöillä asuminen ottaa omalla kohdallani koville, varsinkin kun perhe sattuu olemaan aika tarkka juuri sellaisista asioista, joita en itse ole ikinä pitänyt niinkään oleellisina (esim. kodin täydellinen siisteys, yövaatteissa ei saa tulla alakertaan...). Vaikka kyse onkin pikkuasioista, niin mieliala kyllä laskee kun usein kuulee moitetta. Molemmille osapuolille tämä au pair-sopimus on ensimmäinen, joten kokemattomuuden piikkiin voi varmaan pistää osan. Lienenkö itsekin vähän joustamaton.

Yksinäisyyden ja erilaisuuden tunne rassaa erityisesti, ja varsinkin ilman täkäläistä kaveriporukkaa olo on aika kurja. Kotona olen aina enemmän tai vähemmän varpaillani: olenko siivonnut jälkeni, onko sänky pedattu, ovatko lapset korjanneet lelunsa (koska jos eivät ole, syy on minun)... Tunnen itseni enemmän kutsuvieraaksi kuin perheenjäseneksi. Kaupungilla kulkiessa taas tunnen oloni erilaiseksi: pitkä ja vaalea tyttö saa osakseen katseita, mikä aluksi jaksoi hymyilyttää, mutta nyt vain saa minut tuntemaan, etten kuulu joukkoon. Kotiinpaluussa läheisten näkemisen lisäksi odotan eniten sitä, että saan tuntea itseni taas tavalliseksi! Odotan, että tulen taas vihdoin täysin ymmärretyksi, ja ettei minun tarvitse selittää jokaista tapaani, tai vastaavasti olla itse ihmettelemässä toisten tapoja. Kaipaan tuttuutta!

Positiivisesti ajatellen tämä on ollut mainio tilaisuus oppia asioita itsestäni, ja tunnenkin kasvaneeni au pair-aikana paljon. Ulkopuolisuuden tunteista ja muista vaikeuksista huolimatta olen tavalla tai toisella onnistunut kerta toisensa jälkeen keräämään itseni ja hoitamaan työni, ja se on jotain, mihin en ennen ajatellut pystyväni. Hyvällä asenteella yritetään jatkaa eteenpäin vielä loppuaika!

Kuvia viikon varrelta

Hellettä, turistikiertelyä, uima-altaalla makoilua, jätskiä, jätskiä, jätskiä... No olen mä niitä töitäkin tehnyt aina välillä :) Tämä oli oikeastaan eka viikko, kun lasten kanssa on joka päivä mennyt suurimmaksi osaksi hyvin. Nyt vasta tunnen lapset sen verran hyvin, että tiedän mistä narusta vetää saadakseni tahtoni läpi (sama tietysti toisinpäin:)) ja ääneni kuuluviin. Lyhyen au pair -ajan huono puoli onkin se, että vasta kun opitaan tuntemaan toisemme niin alkaa jo lähtöpäivä uhkaavasti lähestyä: kuukausi kuulostaa ehkä lukijalle pitkältä ajalta, mutta tämän perheen ja kavereiden kanssa se tulee menemään nopeasti :)

Huomisesta alkaen koko kaupunki sekoaa täysin, kun fiesta kaupungin suojelupyhimyksen, Virgen Blancan, kunniaksi alkaa. Koko ensi viikon ajan menoa on siis kellon ympäri ja nähtävää vaikka millä mitalla. Palaan kuulumisineni ensi viikonloppuna, mikäli olen selviytynyt tästä melkein viikon mittaisesta fiestasta!

Viikon kuulumiset

Viimeiseen viikkoon onkin mahtunut yllättävän paljon tekemistä! Tukka lyheni olkapäiden ylle, kokattiin makaronilaatikkoa ja kääretorttua (hieman soveltaen), sitten vietettiin yksi päivä fiestaa (ja siestaa, kiitos nestehukan) ja eilen viikko huipentui Grease-musikaaliin en español! Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten täältä pesee:

Merkkipaalu

Huomenna tulee täyteen ensimmäinen kuukauteni au pairina - ihan uskomatonta miten nopeasti aika menee! Ikuinen vaiva on miettiä, mitä elonmerkkejä laittaisin itsestäni tänne: kaikki uusi ja ihmeellinen on muuttunut rutiiniksi, ja työpäivän jälkeen kamera jää aina kotiin kun itse lähden ulos. Yhden kuukauden merkkipaalun kunniaksi voisin vaikka ilmaista kiitollisuuteni kaikkea kohtaan, mikä täällä on hyvää :) Ja niitä asioita on muuten paljon.

Perhe on ollut mua kohtaan äärimmäisen mukava ja huomaavainen. Äiti näki ison vaivan hankkiakseen mulle kavereita, ja raskaankin työpäivän jälkeen vanhemmat, tädit, sedät sun muut vierailijat jaksavat aina kysellä multa kuulumisia ja miten olen viihtynyt. En olisi voinut toivoa parempaa perhettä kohdalleni, sillä nämä ihmiset ovat toivottaneet minut tervetulleeksi paremmin kuin hyvin. Lapset osaavat (halutessaan:D) olla maailman suloisimpia, ja onneksi kaikkien tappeluiden ja väännön väliin mahtuu joka päivä hetkiä, jolloin olen onnellinen, että olen päässyt juuri heitä hoitamaan. Perheen äidille voin kertoa kaikki huoleni, ja hän tekee aina parhaansa piristääkseen mua esimerkiksi koti-ikävän yllättäessä :)

Kavereiden suhteen mulla on käynyt ihan uskomaton tuuri! Äiti löysi mulle kontaktin siis kaverin kaverin kautta, ja ihan sokkona menin tapaamaan vuotta nuorempia tyttöjä. Heillä on kuuden hengen tiivis kaveriporukka, ja tytöt ovat ällistyttävän paljon minunkaltaisiani (löytyypä joukosta myös yksi käsityöintoilija, tosin ompeluun hurahtanut)! Tykkäämme tehdä samanlaisia asioita, huumori on samanlaista (kaksimielistä ja suht huonoa, toimii :D) ja mikä parasta, mut on otettu lämmöllä kaveriporukkaan mukaan, mikä ei kuulemma täällä ole niin yleistä. Nykyään en tiedä mitään parempaa kuin 8 tunnin lastenhoidon jälkeen huikata Me voy! ja lähteä keskustaan jätskille, puistoon kiertelemään, tai mikä meitä nyt sattuu minäkin päivänä huvittamaan :)

Kaupunki on hurmannut mut täysin. Vuoden 2012 European Green Capitalina Vitoriassa on melkein joka paikassa jotain vihreää istutusta tai puistoaluetta. Täällä on turvallista liikkua ja rauhallista asua. Kaupunki on jonkin verran Turkua isompi, mutta kuitenkin sopivan kokoinen (itse en siis ole isojen kaupunkien ystävä), sillä täällä pääsee hyvin pyörällä ja kävellenkin liikkumaan ympäri kaupunkia. Onnekkaasti kotini sijaitsee 15 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta, ja kävellessä pystyn tuulettamaan pään lasten jutuista. Kaupungilla tapahtuu aina jotain, ja varsinkin Vitorian kaupungin fiestaa 4.-9.8. odotan innolla, koska silloin koko kaupunki on täynnä tekemistä kaikenikäisille!

Kaikesta tästä huolimatta koti-ikävä on vaivannut aika usein, vaikka tiedän, että lähtöpäivänä tulen manaamaan itseni maanrakoon Suomeen haikailemisen takia! Pieni hidas pääkoppani ei vaan ole vieläkään oikein ehtinyt käsittää, että täällä sitä nyt ollaan ja this is it, joten välillä täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja sanoa (vaikka ääneen), että nauti nyt olostasi kun vielä ehdit. Kaksi ja puoli kuukautta on loppujen lopuksi silmänräpäys, ja ihan huikea tilaisuus oppia uuden kulttuurin ohella myös itsestään. Kasvun paikkahan tämä on :)

Tämmöistä auringonlaskua minä ihastelen kattoikkunasta aina iltasella :)

Alennusmyynnit

Petolliset alennusmyynnit. Niin on olevinaan halpaa ja sitten kotiin päästyään huomaa, että tuli kulutettua VÄHÄN suunniteltua enemmän... Lohduttauduin kuitenkin sillä ajatuksella, että nimenomaan tätä varten olen säästänyt rahaa koko kevään, joten kerrankos sitä (en tiliäni kuitenkaan tyhjentänyt läheskään kokonaan!) :)

Yksin kotona

Paluu lapsuuteen... Tämä on kuulemma comecocos, mutta mikä ihme se suomenkielinen nimi olikaan??