torstai 4. huhtikuuta 2013

Haaste selätetty!

Kameralaukun valmistumisen myötä kaikki Keskeneräisten käsitöiden haasteeseen liittyvät työt on nyt tehty! Vaan ei tullut tästä laukusta ihan sellainen kuin piti. Päätin jättää alkuperäisen c-kasettinauhan ja villalangan yhdistelmän sikseen, koska ruskean ja valkoisen yhdistelmä oli mun silmään aika kökkö. Lisäksi virkkaus alkoi mennä pahasti kupruun, ja mun olisi lisäpehmusteeksi pitänyt hankkia vuori laukun sisäpuolelle. Ihan liian vaikeaa!

Edellisiltana tätä asiaa tuskaillessani mieleeni tuli ajatus: ehkä onkin viisasta tunnistaa ja tunnustaa, että työ alkaa maistua puulta ja keksiä jokin muu tapa toteuttaa visio. Hetken varastoja pengottuani (paras inspiraatioaika on aina iltaisin!) löysin viime kesänä kirpparilta ostamaani muhkeaa tummansinistä lankaa. Puolessa tunnissa olin kasin koukulla virkannut uuden laukun. Seuraavana aamuna ompelin laatikosta löytyneen vetskarin kiinni ja virkkasin olkahihnan. Kas näin:




Vähän jotain insinöörin aivoja oltaisiin tarvittu tän olkahihnan kiinnityksessä... Nyt nuo kaksi lyhyttä härpäkettä meinaan ovat pahasti vetskarin tiellä. Ulkonäkökään ei ole ihan niinku Strömsössä, mutta on se kauniimpi kuin mun alkuperäinen suunnitelmani :D 

Nyt täyttä vauhtia kohti uusia inspiraatioita!

7 kommenttia:

  1. Oi ei mihinkään! Seis! Ei oo reilua! Mitä jos tehtäis ensin noi mun miljoona keskeneräistä yhdessä loppuun ja sit vasta alotellaan uusia?

    No oikeesti oon vaan kauheen kateellinen tuosta sun tilanteesta.. Ja hauskan näppärä kameralaukku! Mulla olis jäänyt viimeistään kesken tuossa vetoketjun ompelemis-vaiheessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistäppä postissa tulemaan pari projektia niin katsotaan! Sun keskeneräiset oli muutenkin niin paljon kivemman näköisiä ;) Mun piti kyllä vähän harjoittaa taas itsehillintää ompeluvaiheessa, mutta ajatus "tää on mun viimeinen keskeneräinen!" kantoi aika pitkälle :)

      Poista
    2. =D Heh, pidän tuon lupauksen takataskussa!

      Yritän kanssa hokea että ei oo enää yhtään montaa jäljellä melkeen loppusuoralla jo, ja sitten kun kurkkaan keskeneräisten päivitystä scrollaan silmät kii ne muut osiot paitsi nuo keväälle suunnitellut ettei ala liikaa ahdistaa.. =D

      Käsitöistä löytää kyllä aika paljon näitä itsensä kasvattamiseen sopivia metodeita kuten nyt tuo kärsivällisyys ja oikeastaan kaikki ne muutkin hyveet..

      Poista
  2. Perässä tullaan keskeneräisten kanssa... ;)

    VastaaPoista
  3. Oon edelleen niiiiiiiiiiiiin kateellinen tosta valkosesta lautalattiasta! Mun unelma!! :)))))

    Mullakin on kesken enää se paksu kaulahuivi, jota ei kyl tekis mielk tehdä yhtään, ku kattoo ikkunasta ulos... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh :D Ymmärrän! Mut aattele ku se kummittelee koko kesän neulekorin pohjalla... Tee nyt äkkiä!!

      Poista