perjantai 28. lokakuuta 2011

Matkakuumetta ja isoäidinneliöitä

Jännitys kasvaa, sillä kuuden päivän päästä tähän kellonaikaan oon just saapunut Goalle Intiaan!!! Tuntuu ihan uskomattomalta lähteä niin kauas. Viikonlopun aikana otan varmaan jo matkalaukun esille ja alan kattomaan mitä kaikkea kannattaa pakata :) Ihan hirveesti sinne ei kannata ottaa mukaan, että mahtuu kaikki ostokset sitte paluumatkalla :D ainakin sellaset isot haaremihousut on must ostos! Ja mausteita ja kankaita ja koruja ja mitä vielä...

Noniin se siitä, vaikka tästä matkasta voisin jauhaa koko sivun verran eikä riittäiskään. Nyt niihin isoäidinneliöihin:


Eli tällainen valmistuu hitaasti mutta varmasti. Näitä neliöitä en ole itse tehnyt, vaan ne tuli sen valtavan lankalahjoituksen mukana ja Villen äidin toiveena olikin, että vastapalvelukseksi langoista tekisin niistä torkkupeiton hänelle.
Peitosta tulee tavallista isompi, koska ruutuja oli niin paljon ja niistä riitti vielä isoäidinneliö kaulahuiviin, jonka löysin Novitan sivuilta. Tuollaisen ompelin siis itselleni, laitan varmaan kuvan jossain vaiheessa :) se villalanka vähän kihistää kyllä kaulaa... Mutta toivottavasti peitto ehtii valmiiksi jouluun mennessä, tätä ei oo niin helppo ottaa tunneille mukaan tehtäväksi :D

Muutama päivä sitten valmistui ihka ensimmäinen itse tehty kolmiohuivi:


Tämänkin tein Novitan ohjeella. Tosin oma lankani oli varastosta löytynyttä Pop Mohair- nimistä paksuhkoa lankaa, josta lähtee hirveästi valkoista karvaa... Ajattelin pestä huivin jos se auttais yhtään, onko kellään ideoita auttaisko "karvanlähtöön" mikään? Mulla on nimittäin musta talvitakki, joten voi tulla mielenkiintoista jälkeä :D

Saa nähdä ehdinkö ja keksinkö kirjoittaa mitään ennen matkaa, ainakin pari tilauspipoa on työn alla joista voisin laittaa kuvia.

Milja

lauantai 22. lokakuuta 2011

Hei ja tervetuloa!

Pieni esittäytyminen on tähän alkuun varmaan paikallaan. Olen siis 17- vuotias lukiolainen, ja kiinnostuin neulomisesta valinnaiskässän tunneilla. Blogin pitäminen on ollut mielessä jo pitkään, ja nyt päätin vihdoin pistää toimeksi :) Aion kirjottaa paljon muustakin kuin käsitöistä: harrastuksiini kuuluvat jumpissa käynti, ruuanlaitto, pianon soitto, ihanien iltojen viettäminen ystävien kanssa, lukeminen... Lisäksi lähenevästä Intian- matkasta tulee varmasti kuvia :)

Kesän lopulla sain erään melko avokätisen lankalahjoituksen:
Poikaystäväni äidin neulomisinto on jo mennyt ohi, ja hän halusi päästä varastoistaan eroon. Innostumisasteikolla 1-10 edustin vähintäänkin astetta 300, kun kannoin kassi toisensa jälkeen lankoja kotiin:D lisäksi yksi mahtava kirpparilöytö oli Sanna Vatasen Neulo, virkkaa ja kirjo jämälangasta- kirja, joka löysi onnellisen omistajansa kahdella eurolla! Kirja oli täydellinen löytö, sillä lankavarastoni ovat tällä hetkellä täynnä vajaita keriä, joista en uskonut ikinä pääseväni eroon... Näin mahtavat eväät kädessäni ajattelin siis, että kelpaa pistää blogi pystyyn!

Tähän asti olen pitäytynyt melko pienissä neuletöissä, tässä pari kuvaa viimeaikaisista tekeleistä:


Pipo valmistui alkusyksystä Novitan ohjeella. Tupsu jäi vähän pieneksi, mutta ei oo niin nuukaa!



Viime kesänä valmistuneista muffinssilapasistani olen ylpeä, sillä tein ne käytännössä ilman ohjetta. Löysin netistä kuvan tällaisista lapasista ja piirsin kuvion ruutupaperille. Langanjuoksu takana lämmittää kylmemmälläkin ilmalla. Nam! :)


Parisuhdelapanen ei ihan pääse oikeuksiinsa yksin esiteltynä, mutta oli pakko saada kuva tänne :D Tämän tein myös itse keksityllä ohjeella: kaksi rannetta ja möykky käsiä varten, jotka sitten ompelin yhteen.

 

Nämä eivät ole ihan viimeaikaisia neulomuksia, mutta halusin silti myös apupupuni esille :) puput on tehty Punaisen ristin apupupukampanjan ohjeella, jonka onnistuin vielä monen mutkan kautta löytämään. Ainakin ovat helppoja tehdä! Mulla ei ihan kriteerien mukaisia lankoja ja täytteitä ollut, joten pidin puput itselläni sängynpäädyn koristeena.

Ehkä joskus uskaltaudun vielä tekemään vaikka villapaidan... Tällä hetkellä on monenlaista neulomusta valmistumassa pukinkonttiin, mutta niistä kuvia varmaan lähempänä joulua :) Lisäksi pistän kuvia huoneeni seinämaalauksesta joka parissa kuvassa jo vilkkuukin, sitten kun se on kokonaan valmis.

Milja