Muistutus!

Vielä on huomiseen iltaan asti aikaa osallistua arvontaan, eli torstaina 13.2. klo 00:00 loppuu arvonta-aika! Käykäähän siis viimeisetkin pehmoleluista tykkäävät ilmoittamassa itsenne mukaan, voittajat ilmoitan perjantain aikana :) 

Blogi on taas viettänyt hiljaiseloa, pahoittelut siitä. Olen ollut Tukholmassa, ja töitä on riittänyt aika reippahasti. Käsityöhommat eivät ole edenneet edes silmukan vertaa, mutta eiköhän niitäkin tule tehtyä kun huomenna lähden Suomeen taas pariksi viikoksi. Tämmöisiä juttuja täällä on tapahtunut hiljaisuuden aikana:

 Päänkokoisia korvapuusteja...

 ...lintuparvia keskellä kaupunkia (kuva tosin tammikuulta jos joku ihmettelee lunta, mutta siellä niitä vieläkin ruokitaan)...

 ...vainoharhaista käsien puunaamista sekä vitamiinilisien, maitohappobakteerien ja käsidesin suurkulutusta...

 ...ahkeraa kenkien sovittamista, ei se niin nuukaa kengän koon suhteen...

 ...ahkeraa fikailua ja shoppailua (mulla lähinnä makutuomarointia, palkka vasta tulossa..)...

 ...räkää, kuumetta, korvatulehdusta, räkää, antibiootteja, räkää, yskää, räkää... 

...sekä satunnaisia viisauden hetkiä pääsykoekirjojen parissa! 

Tämmöistä tällä kertaa :) Seuraavan kerran Tukholma kutsuu maaliskuun alussa kun seuraava työjakso alkaa. Yritänpäs tässä välissä aktivoitua taas virkkaamaan ja värkkäämään, pitäen silti tuon piinaavan punaisen kirjan mielesssä... 

Hetkiä

No nyt saa viimeistään hehkuttaa...

...JOULUA!!! Aktiivisimmat ovat tietty aloittaneet jo marraskuussa, mutta minä virallisesti ja julkisesti vasta nyt kun kuukausi vaihtui. Onhan sitä salaa tullut myhäiltyä ja neulottua lahjoja jo pitkin syksyä. :)

Bloggaaminen on jäänyt uuden elämän jalkoihin - täällä tapahtuu paljon, mutta ei kuitenkaan mitään mistä kirjoitella ainakaan omasta mielestäni. Tiivistettynä tämä eka työjakso on mennyt arjen rytmin hakemisessa sekä uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustumisessa. Puheessa ja ajatuksissa sekoittuu suomea, englantia, espanjaa ja sattumalta sekaan eksynyttä ruotsia, jota tässä yritetään vahvistaa minkä vaipanvaihdolta ja kurkistusleikeiltä ehdin.

Niin, siitä joulusta. Olen siis aivan käsittämättömän innoissani vaikka lahjaneulomukset junnaavatkin paikallaan. Tuossa marraskuussa kävin rakastumassa NK:n jouluikkunaan ja ihan itku meinasi päästä kun se vaan oli niin ihana ja tajusin, että nyt se joulu taas tulee! Oikeasti!

Kohteessa!

Noniin, ehkä aika päivittää jotain elonmerkkejä tännekin. :) Ekat päivät on menneet nopeasti uuteen elämään totutellessa ja tunteet kyllä vaihtelee laidasta laitaan: välillä haluan kotiin saman tien ja välillä mietin, että täähän on niin kivaa ja niin ihanaa! Lähinnä kaipaisin nyt vaan sellaista kultaista keskitietä... :D

Kämppä alkaa pikkuhiljaa tuntua "omalta", varsinkin kun toin tänne omia tavaroita, koriste-esineitä ja valokuvia, joista kyhäsin tuohon ruokapöydän yläpuolelle kollaasin. Pääasiassa laitoin Intian-kuvia, mutta joukosta löytyy muutama kaverikuvakin. Tuota on kiva kattella kun syö :)

Tähän mennessä olen Tukholmassa ihastunut jo metroon, pyöräkaistoihin, host-perheeseeni, oman kämpän rauhaan, perheen huushollin eläväisyyteen, kauniisiin rakennuksiin, Gamla Staniin, veden läheisyyteen, avuliaisiin ihmisiin, halvempaan ruokaan kuin mitä Suomessa on sekä luomutuotteisiin, jotka eivät hinnaltaan juurikaan poikkea tavallisista tuotteista. Lista pitenee varmasti vielä sitä mukaa kun ehdin kaupunkia nähdä ja kokea :)

Kaksi päivää lähtöön...

Homma rupeaa olemaan laukun pakkaamista vaille hanskassa. Keskiviikkona alkaa siis tämän tytön toinen lastenhoitoseikkailu ulkomailla! Huolia, pelkoja, toiveikkuutta, innostuksenpuuskia ja muita tunteita on tässä viime aikoina käyty läpi aika reippaasti. Eniten jännittää ekaan omaan kämppään muuttaminen ja siellä selviytyminen, mutta perhe puolestaan ei jännitä yhtään! 

Kaveripuolen luulen ja toivon olevan jo aika pitkälti hoidossa, kiitos Facebookin voiman! Au pairien ryhmästä moni otti yhteyttä, kun laitoin kaikille jäsenille viestiä että tulossa ollaan ja kavereita tarvitaan. Alku onkin varmaan aikamoista pyöritystä kielen, perheen, ihmisiin tutustumisen ja oman kämpän kanssa. Eipähän ainakaan luulisi tulevan tylsää :D 

Eka pätkä onkin siis kuukauden mittainen, koska pari ekaa viikkoa on tutustumista perheen kanssa ja sitten seuraavat kaksi viikkoa on se varsinainen työjakso. Ei mikään mahdoton aika kuitenkaan, kun nyt alkuun on luvassa niin paljon kaikkea uutta - minulle ja myös perheellekin. Saa nähdä miten 10kk ja 1,5v tyttöset suhtautuvat muhun :) 

Kai sitä laukkuakin pitäis jo alkaa pakkailemaan. Onneksi laivaan mennessä ei oo painorajaa! Olen tässä pikkuhiljaa tehnyt listaa vielä vietävistä tavaroista ja kerännyt niitä yhteen paikkaan. Ruotsi-korivaunustani löytyy tällä hetkellä kaikenlaista neulomusjutuista lääkekaappitarvikkeisiin. Lankaahan vietiin jo puoli matkalaukullista viime kerralla ;)

Yksi seikkailu takana - uusi odottaa jo?

Joo, joo, elossa ollaan! Eka viikonloppu vain meni sellaisessa "maa vaihtui mitä ihmettä" -sumussa, sitten tulinkin heti kipeäksi (eräs varusmies tuo kaikki pöpöt näköjään mukanaan) ja kirjoittaminen vain jäi... 

Pari viimeistä iltaa Espanjassa menivät siis jäähyväisten merkeissä. Kaverit ihastuivat ikihyviksi tekemiini jäähyväislahjoihin, ja vastalahjaksi sain kehystettynä ihanaisen yhteiskuvamme :) Tätä porukkaa tulee kyllä ikävä!

Perheen kanssa en tosiaan loppujen lopuksi tuntenut niin suurta yhteyttä, että olisin missään vaiheessa ajatellut olevani heille yksi perheenjäsen lisää - lähinnä tunsin itseni joko työntekijäksi tai vieraaksi. Lieneekö lyhyt au pair -aikani ollut osasyynä: kun kaikki tiesivät, että kohta jo lähden, niin emme kiintyneet toisiimme sen enempää. Olen kuitenkin perheelle kiitollinen kaikesta siitä, mitä he minulle antoivat kesän aikana, ja hyvissä merkeissä lähdin kotiin :) 

Kotiinpaluun lähetessä aloin luonnollisesti miettimään seuraavaa toimintasuunnitelmaa, mulla kun on tämä koko välivuosi ihan tyhjillään. Tuttavaperheen kautta löytyikin yllättäen Tukholmassa asuva suomalais-ruotsalainen perhe, jonka suomalaisen äidin kanssa olen ollut yhteyksissä. Näyttääkin siltä, että loka-marraskuun tienoilla tämä tyttö lähtee Tukholmaan!! 

Tilaisuus olisi mulle täydellinen, koska mulla olisi siellä jo maksuton kämppä valmiina ja saisin puhua suomea, mutta kuitenkin opiskella sitten ruotsia samaan aikaan (suullinen kielitaito kun on VÄHÄN hakusessa...). Pääasiassa tulisin hoitamaan 8 kuukauden ikäistä tyttöä, ja satunnaisesti lisäksi hänen 1,5-vuotiasta isosiskoaan. Työjaksot ovat aina kahden viikon mittaisia, ja niiden välissä on sitten pari-muutama viikko vapaata. Pystyisin siis samaan aikaan esim. aloittamaan jonkun harrastuksen, osallistumaan vapaaehtoistyöhön mistä olen aina ollut kiinnostunut, tai menemään vaikka kielikurssille :) Ja töitä riittää kuulemma ensi keväälle asti - täydellistä!! Juuri jotain tällaista mulla oli mielessä, kun mietin välivuoden pitämistä: kielten opiskelua, uusia kokemuksia, itsenäistymistä... Iso taakka on putoamassa harteilta, jos nyt saan järkevää tekemistä suurimmaksi osaksi välivuotta. 

Sitä ennen tässä on kuitenkin vielä reippaasti aikaa nauttia kotona olosta ja pitää vähän myöhäistä kesälomaa :) Olenkin palannut elementtiini, nimittäin villapaidan neulomiseen. Ihka ensimmäinen itsetehty villapaitani sai armotta purkutuomion, ja siitä on nyt kehkeytymässä "Aivojumppa"-työnimellä kulkeva neuletakki...

Projekteja

Kuvitteliko joku, että pitäisin näppini erossa käsitöistä 2,5 kuukautta, vaikka en puikon puikkoa tänne tuonutkaan?? Langanostolakkoa on rikottu räikeästi, mutta ihan tiettyjä projekteja varten ostin ja luultavasti käytän suurimman osan jo täällä. Katsokaas mitä kaikkea oon väsännyt, samaan syssyyn myös au paireille sun muille ideoita mitä tehdä lasten kanssa :)

Origamit
Meidän tämän hetken ehdoton megahitti! Netti on pullollaan ohjeita varsinkin englanniksi (hyvä tilaisuus opettaa lapsille englantia samalla): me ollaan viihdytetty itseämme jo pari viikkoa erilaisilla helpoilla ohjeilla. Valikoimaa siis on!

Viikonpäivät ja kuukaudet englanniksi
Tämä yhden päivän projekti toteutettiin jo heinäkuussa. Pojalle annoin vastuutehtäväksi kirjoittaa nimet lappuihin, ja lopuksi yhdessä koristeltiin läpyskät. Liilaa It is... -lappua vaihdetaan siis joka päivä ja kuukauden vaihtuessa. Lapset väsäsivät näitä into piukassa koko päivän, mutta sen jälkeen koko homma jaksoi kiinnostaa vain poikaa parisen viikkoa :D

Hedelmämuistipeli
Toinen yhden päivän askarteluprojekti, joka myös oli lasten mieleen. Oon aika ylpeä näistä askartelujutuista, koska ideat sain ihan omasta päästä ja lapset vieläpä tykkäsivät, joten jee! Vähän englantia sain tähänkin väliin ujutettua: aina korttia kääntäessä pitää sanoa hedelmien nimet englanniksi. Huomatkaa noi ihan loistavat viinirypäleet!!

Jäähyväiskirjeet perheelle
Tämän idean sain tänään noita kirjeitä kirjoittaessani. Koska origamit ovat viime aikoina olleet niin in, niin taittelin kirjeet (toinen vanhemmille ja toinen lapsille) sydämen ja kyyhkysen muotoon. Jätän nämä sitten ensi torstaina johonkin esille kun aamulla aikaisin lähden :)

Jäähyväislahjat kavereille
No tässä ensimmäinen projekti, mihin piti ostaa lankaa. Mietin pääni puhki, mikä olisi kiva muisto minusta ja suomalaisuudesta, mutta mikä ei vaatisi kauheasti eri värisiä lankoja tai jäisi valmiina kaapin perukoille. Pikkuhiljaa muotoutui idea kirjanmerkistä (kaverit aloittavat yliopiston, joten toivottavasti tulee tarpeeseen), jossa olisi lumihiutale muistuttamassa, että Suomessa on aina kylmempää (=asiat voisivat olla huonomminkin:))! Lisäksi tein jokaiselle kiitoskirjeen pienellä suomi-sanastolla varustettuna.

Tilaushuivi
Sain vastikään tietää, että täällä ihan kodin lähellä on lankakauppa! Selkeä merkki, ajattelin, joten pakkohan siellä oli käydä :) Yksi tyttö espanjaporukastani toivoi multa kaulahuivia talveksi, joten päätin pistää toimeksi jo täällä ollessani. Kutosen puikoilla, paksuhkolla langalla ja langankiertoja pudottamalla mennään aika mukavaa tahtia, toivottavasti valmistuu ennen ensi torstaita...

Kantapään kautta opittua

Edellisen postauksen jälkeen päädyin toteuttamaan nyt hyväksi havaitun ohjeen au paireille (no miksei muillekin): perheen kanssa kannattaa puhua!

Erityisesti 7-v pojan kanssa mulla oli jo pitkään ollut jostain syystä huonot välit, ja vaikka aina yritin jutella ja keksiä yhteistä tekemistä, niin sain toistuvasti osakseni vain vihaisia katseita, ilkeitä kommentteja ja kaikkiin ehdotuksiini kieltävän vastauksen. Yritin aina muistuttaa itselleni, että kyseessä on vain lapsi, ajattele positiivisesti, yritä uudelleen ja ties mitä, mutta kun tunnelma lasten kanssa oli koko ajan negatiivinen, alkoi se koti-ikävään yhdistettynä ottaa tosi koville - en myöskään voinut olla ajattelematta ettenkö olisi itse tehnyt jotain väärin. Puhumattakaan siitä, että perheen ensimmäisenä au pairina mulla on aikamoiset paineet siitä, jääkö perheelle hyvä kuva koko au pair -hommasta ja onko lapsilla mukavaa. Apua!

Viime viikolla alkuviikosta, taas yhden riitelyntäyteisen päivän jälkeen, otin itku kurkussa asian puheeksi perheen äidin tultua kotiin. Äiti pyysi lapset paikalle, ja siinä vaiheessa kaikki huomasivat mun olevan tosi surullinen ja lapsiin se kolahti erityisesti. Siitä lähtien kuin taikaiskusta olenkin saanut viettää päivät ihan kuin eri lasten kanssa! Nyt molemmat tulevat koko ajan mua halailemaan, kiipeävät syliin ja iPad on jo monta kertaa unohtunut kaappiin kun lapset tekee mieluummin mun kanssa origameja tai muuta vastaavaa :) En tosiaan tiedä mikä juuri sillä kertaa tepsi, koska asiasta on kesän aikana jo puhuttu useaan otteeseen, mutta ainakin otin asian puheeksi juuri hyvään aikaan: jos nämä viimeiset pari viikkoa edes menee enemmän hyvin kuin huonosti, niin näitten lasten mielissä se tarkoittaa sitä, että koko kesä on ollut kivaa :D

Silti vähän jäi ihmetyttämään, että mikä juuri tämän pojan kanssa oli ongelmana, koska en ole ikinä yhtä verisesti riidellyt lapsen kanssa. Johtuiko käytös ehkä siitä, että tuntematon tyttö tulee yhtäkkiä pojan kotiin "määräilemään", ja häntä pitää kunnioittaa ja totella vaikka hän pian lähteekin pois? Vai oliko kyseessä vaan pojan vahva luonne eikä mitään henkilökohtaista? Halusiko poika vain kokeilla rajojaan ja katsoa, saako hän yliotteen minusta? Pahensinko omalla toiminnallani ja hermostumisellani tätä käytöstä, joka olisi ehkä muuten jäänyt vain pieneksi uhitteluksi? Ollapa jo kasvatustieteiden maisteri...

Aikani näitä pohdittuani päädyin kuitenkin siihen, että mun kannattaa vain keskittyä nauttimaan näistä hyvistä hetkistä ja kannustaa lasten hyvää käytöstä, koska mun tehtäväni ei ole ruveta tekemään mitään syvällisiä analyyseja tästä tilanteesta tai kasvattaa lapsia sen enempää. Saman neuvon sain myös perheen äidiltä: yritän ohittaa pojan uhittelut niihin sen enempää reagoimatta, ja keskityn vain pitämään hauskaa lasten kanssa. Kasvattaminen jääköön äidin huoleksi. Helpottavaa!

Siksi halusinkin kirjoittaa tästä aiheesta tänne blogiin, neuvoksi muille au paireille, että muistakaa tehtävänne perheessä: itse yritin heti lähteä hakemaan lapsilta samaa kunnioitusta kuin heillä on vanhempiaan kohtaan, ja otin itselleni liikaa paineita lasten käytökseen puuttumisesta. Kahdessa ja puolessa kuukaudessa on vaikeaa kasvattaa 5- ja 7- vuotiaista hyviä ihmisiä!

Roimasti kevyempi taakka harteilla mennään siis loppuaika eli naurettavat kahdeksan päivää. Lähdön haikeuden tunsin jo pari päivää sitten ekan kerran, kun tämä samainen poika otsa rypyssä harmitteli, että kohta jo koulu alkaa ja sitten Miljakin lähtee :)

Hyviä ja huonoja uutisia

Tosiaan, fiestan jälkeen piti niitä kuulumisia päivittää tänne, mutta kuinka ollakaan, en löytänyt sopivaa hetkeä istua alas kirjoittamaan (tämä postausten kirjoittaminen vaatii aina ajan lisäksi sopivan mielentilan). Yhden asian olen ainakin oppinut espanjalaisesta elämäntyylistä: turha lupailla tai suunnitella yhtään mitään, koska suunnitelmat kuitenkin muuttuvat parhaimmillaan useaan otteeseen... Niinhän sitä kaksi viikkoa on kulunut taas aikamoisen nopeasti milloin mitäkin touhutessa, ja kaikenlaista on tullut koettua sekä hyvässä että huonossa mielessä.

Fiestaviikko koostui mun kohdalla käytännössä päivisin lasten kanssa olemisesta ja iltasella kaupungilla kiertelystä kaveriporukan kanssa. Juhlat potkaistiin käyntiin sunnuntaina isolla tapahtumalla, jossa keskustan aukio täyttyi ihmisistä, kaikki heittelivät samppanjaa (tai mitä siellä pullossa sattui olemaan) (jos juoma loppuu niin saatavilla olevaa irtaimistoa voi ilmeisesti myös heittää, mitä pienistä jos vähän sattuu kaveria), tanssivat ja lauloivat kun aukion yläpuolella kirkontornista laskeutui Celedon-niminen nukke. Tämän perinteen juuret jäivät mulle mysteeriksi, mutta mitäpä tuosta - siinä tunnelmassa ja väenpaljoudessa oli ihan riittävästi ihmettelemistä! Viikolla kahdesti päivässä menimme aina katsomaan kulkueita, joista vähän esimerkkiä ylläolevassa kuvassa: pääasiassa juomaa, tanssia ja laulua. Perinneasussa kuljin minäkin taas parina päivänä, mutta täytyy myöntää, että normaalivaatteet veivät voiton useammin...

Viime viikon viikonloppuna fiestan jälkeen hyvästelin koko kaveriporukkani, joista kolme tyttöä lähtivät interrailille ja yksi Ranskaan. Tällä hetkellä olo on siis aikamoisen yksinäinen ja kaipuu omanikäiseen seuraan kova... Tässä todiste ihanista jäähyväisherkuista: mulla vaniljafrappe ja jonkunnäköinen mansikka-juustokakku :)

Viime sunnuntaina tehtiin perheen kanssa päiväretki Riojan viinitiloille. Mitkä upeat maisemat! Ja mikä kamala kuumuus!!

Viime viikko meni töiden ja yksinäisyyden merkeissä, mutta onneksi torstaina lähdettiin pitkäksi viikonlopuksi Santanderiin perheen loma-asunnolle. Nyt on mullakin pikkusen väriä pinnassa :)

Päivän pähkinä: arvaa kumpi on pää ja kumpi on häntä... 

Paljon hyvää siis täällä, mutta vastaavasti myös huonoa. Vieraskoreuden haihduttua olen huomannut, että oma elämäntyylini ja arvoni eroavat perheen tavoista sen verran, että mun on vaikeaa tuntea oloani täällä kotoisaksi. Au pairina olossa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta toisten kodissa toisten säännöillä asuminen ottaa omalla kohdallani koville, varsinkin kun perhe sattuu olemaan aika tarkka juuri sellaisista asioista, joita en itse ole ikinä pitänyt niinkään oleellisina (esim. kodin täydellinen siisteys, yövaatteissa ei saa tulla alakertaan...). Vaikka kyse onkin pikkuasioista, niin mieliala kyllä laskee kun usein kuulee moitetta. Molemmille osapuolille tämä au pair-sopimus on ensimmäinen, joten kokemattomuuden piikkiin voi varmaan pistää osan. Lienenkö itsekin vähän joustamaton.

Yksinäisyyden ja erilaisuuden tunne rassaa erityisesti, ja varsinkin ilman täkäläistä kaveriporukkaa olo on aika kurja. Kotona olen aina enemmän tai vähemmän varpaillani: olenko siivonnut jälkeni, onko sänky pedattu, ovatko lapset korjanneet lelunsa (koska jos eivät ole, syy on minun)... Tunnen itseni enemmän kutsuvieraaksi kuin perheenjäseneksi. Kaupungilla kulkiessa taas tunnen oloni erilaiseksi: pitkä ja vaalea tyttö saa osakseen katseita, mikä aluksi jaksoi hymyilyttää, mutta nyt vain saa minut tuntemaan, etten kuulu joukkoon. Kotiinpaluussa läheisten näkemisen lisäksi odotan eniten sitä, että saan tuntea itseni taas tavalliseksi! Odotan, että tulen taas vihdoin täysin ymmärretyksi, ja ettei minun tarvitse selittää jokaista tapaani, tai vastaavasti olla itse ihmettelemässä toisten tapoja. Kaipaan tuttuutta!

Positiivisesti ajatellen tämä on ollut mainio tilaisuus oppia asioita itsestäni, ja tunnenkin kasvaneeni au pair-aikana paljon. Ulkopuolisuuden tunteista ja muista vaikeuksista huolimatta olen tavalla tai toisella onnistunut kerta toisensa jälkeen keräämään itseni ja hoitamaan työni, ja se on jotain, mihin en ennen ajatellut pystyväni. Hyvällä asenteella yritetään jatkaa eteenpäin vielä loppuaika!