Jämäleipomuksia

Mun uusin harrastukseni on koukuttava jämäleipominen: tutkin kuiva-ainekaapit, jääkaapin ja pakkasen läpi, ja mietin, mihin leipomukseen saisin käytettyä mahdollisimman paljon vanhaksi meneviä aineksia. En varmaan saa tätä kuulostamaan yhtä hauskalta kuin mitä se mun mielestäni on, mutta periaatteessa sama asia kuin lankavaraston tutkiminen ja jämälangoista ideoiminen, mistä moni lukija ainakin taitaa tykätä. :D

Eilen leipurinsormiani syyhytti taas sen verran, että oli pakko ryhtyä toimeen. Joulusta jäänyt kaneli-sokeriseos ja tuomiopäiväänsä lähestyvät kananmunat upposivat näihin korvapuusteihin, kun taas aikamoinen satsi erilaisia aineksia kului tähän porkkanakakkuun: Kompostilta pelastuivat muunmuassa turkkilaisen jugurtin loppu sekä (yllättäen) pussillinen porkkanoita!

Vaihe 1: Kaikki ainekset esille!

-- Skipataan se neljän tunnin sekasorto ja siirrytään suoraan tuloksiin - TA-DAA!! -- 

Muuan porkkanakakkuekspertit vinkkasivat, että kakku-kuorrute suhde olisi pitänyt mennä suunnilleen toisinpäin. Olikin aika tuhtia syötävää, joten ensi kerralla teen kakkuvuoan sijasta pellillisen!

Vähän tutummalle maaperälle pääsin korvapuusteja tehdessä :D 

Kiitos tämänpäiväisille kahvittelijaystävättärilleni kun tulitte, sainpahan leipomiselleni jonkun tarkoituksen!

Käsitöihin liittyen, villatakissa otettiin tänään takapakkia. Kyllä se purkaminen jaksaa aina ärsyttää, mutta toisaalta vielä enemmän ottaa päähän katsoa huonosti tehtyä valmista työtä. Siis pää pystyyn ja kohti uusia pudonneita silmukoita! 

Kaappien täydennystä

Tukholma on täynnä ihania paikkoja ja asioita mitä nähdä ja kokea, mutta syystä tai toisesta löysin itseni jo toisen kerran (maailman suurimmasta!) Ikeasta syömästä lihapullia. No mutta, tulipahan tällä kertaa ainakin kaikki tarvittava hankittua ja nyt ei taas hetkeen tarvi ostella mitään (joopa joo...).

Päätettiin mennä fikalle heti alkuun, ja sitten päälle tunnin kiertelyn jälkeen käytiin niillä kuuluisilla lihapullilla. Nyt kun nämä omakotiasiat on mulle ajankohtaisia, niin oli tosi kiva kierrellä katselemassa erityisesti pienten tilojen ratkaisuja ja ihastella että ooooh miten fiksua ja aaaah miten kätevää! Vielä kivempaa oli tulla takaisin kämpille, pistää ostokset käyttöön ja tajuta, että taas on hiukan kotoisampi olo täällä :) Tämmöisiä löytöjä tarttui mukaan:

Erittäin epävirallisissa lihapullanimiäisissä norsu sai nimekseen Nypon, ruusunmarjapannacotan mukaan!

Rakkautta ensi silmäyksellä :)

Löysin vihdoin kivan maton kämpän lattialle. Tosin tajusin, että unohdin ostaa liukuesteen... Enkö just mainostanut, että nyt on kaikki hankittu!

Paluumatkalla eksyttiin vielä Tigeriin, jossa palasin takaisin lapsuuteen: ihastuin tähän värityskirjaan! En ole todellakaan hyvä piirtäjä, mutta värittäminen on rentouttavaa, ja kuvat voi myöhemmin käyttää vaikka joulupakettien koristeiksi. Miksei laittaa vaikka seinällekin, jos oikein hienoja onnistun taiteilemaan :) 

Pikkuomppupiiraat

Resepti

Yksi seikkailu takana - uusi odottaa jo?

Joo, joo, elossa ollaan! Eka viikonloppu vain meni sellaisessa "maa vaihtui mitä ihmettä" -sumussa, sitten tulinkin heti kipeäksi (eräs varusmies tuo kaikki pöpöt näköjään mukanaan) ja kirjoittaminen vain jäi... 

Pari viimeistä iltaa Espanjassa menivät siis jäähyväisten merkeissä. Kaverit ihastuivat ikihyviksi tekemiini jäähyväislahjoihin, ja vastalahjaksi sain kehystettynä ihanaisen yhteiskuvamme :) Tätä porukkaa tulee kyllä ikävä!

Perheen kanssa en tosiaan loppujen lopuksi tuntenut niin suurta yhteyttä, että olisin missään vaiheessa ajatellut olevani heille yksi perheenjäsen lisää - lähinnä tunsin itseni joko työntekijäksi tai vieraaksi. Lieneekö lyhyt au pair -aikani ollut osasyynä: kun kaikki tiesivät, että kohta jo lähden, niin emme kiintyneet toisiimme sen enempää. Olen kuitenkin perheelle kiitollinen kaikesta siitä, mitä he minulle antoivat kesän aikana, ja hyvissä merkeissä lähdin kotiin :) 

Kotiinpaluun lähetessä aloin luonnollisesti miettimään seuraavaa toimintasuunnitelmaa, mulla kun on tämä koko välivuosi ihan tyhjillään. Tuttavaperheen kautta löytyikin yllättäen Tukholmassa asuva suomalais-ruotsalainen perhe, jonka suomalaisen äidin kanssa olen ollut yhteyksissä. Näyttääkin siltä, että loka-marraskuun tienoilla tämä tyttö lähtee Tukholmaan!! 

Tilaisuus olisi mulle täydellinen, koska mulla olisi siellä jo maksuton kämppä valmiina ja saisin puhua suomea, mutta kuitenkin opiskella sitten ruotsia samaan aikaan (suullinen kielitaito kun on VÄHÄN hakusessa...). Pääasiassa tulisin hoitamaan 8 kuukauden ikäistä tyttöä, ja satunnaisesti lisäksi hänen 1,5-vuotiasta isosiskoaan. Työjaksot ovat aina kahden viikon mittaisia, ja niiden välissä on sitten pari-muutama viikko vapaata. Pystyisin siis samaan aikaan esim. aloittamaan jonkun harrastuksen, osallistumaan vapaaehtoistyöhön mistä olen aina ollut kiinnostunut, tai menemään vaikka kielikurssille :) Ja töitä riittää kuulemma ensi keväälle asti - täydellistä!! Juuri jotain tällaista mulla oli mielessä, kun mietin välivuoden pitämistä: kielten opiskelua, uusia kokemuksia, itsenäistymistä... Iso taakka on putoamassa harteilta, jos nyt saan järkevää tekemistä suurimmaksi osaksi välivuotta. 

Sitä ennen tässä on kuitenkin vielä reippaasti aikaa nauttia kotona olosta ja pitää vähän myöhäistä kesälomaa :) Olenkin palannut elementtiini, nimittäin villapaidan neulomiseen. Ihka ensimmäinen itsetehty villapaitani sai armotta purkutuomion, ja siitä on nyt kehkeytymässä "Aivojumppa"-työnimellä kulkeva neuletakki...

Hyviä ja huonoja uutisia

Tosiaan, fiestan jälkeen piti niitä kuulumisia päivittää tänne, mutta kuinka ollakaan, en löytänyt sopivaa hetkeä istua alas kirjoittamaan (tämä postausten kirjoittaminen vaatii aina ajan lisäksi sopivan mielentilan). Yhden asian olen ainakin oppinut espanjalaisesta elämäntyylistä: turha lupailla tai suunnitella yhtään mitään, koska suunnitelmat kuitenkin muuttuvat parhaimmillaan useaan otteeseen... Niinhän sitä kaksi viikkoa on kulunut taas aikamoisen nopeasti milloin mitäkin touhutessa, ja kaikenlaista on tullut koettua sekä hyvässä että huonossa mielessä.

Fiestaviikko koostui mun kohdalla käytännössä päivisin lasten kanssa olemisesta ja iltasella kaupungilla kiertelystä kaveriporukan kanssa. Juhlat potkaistiin käyntiin sunnuntaina isolla tapahtumalla, jossa keskustan aukio täyttyi ihmisistä, kaikki heittelivät samppanjaa (tai mitä siellä pullossa sattui olemaan) (jos juoma loppuu niin saatavilla olevaa irtaimistoa voi ilmeisesti myös heittää, mitä pienistä jos vähän sattuu kaveria), tanssivat ja lauloivat kun aukion yläpuolella kirkontornista laskeutui Celedon-niminen nukke. Tämän perinteen juuret jäivät mulle mysteeriksi, mutta mitäpä tuosta - siinä tunnelmassa ja väenpaljoudessa oli ihan riittävästi ihmettelemistä! Viikolla kahdesti päivässä menimme aina katsomaan kulkueita, joista vähän esimerkkiä ylläolevassa kuvassa: pääasiassa juomaa, tanssia ja laulua. Perinneasussa kuljin minäkin taas parina päivänä, mutta täytyy myöntää, että normaalivaatteet veivät voiton useammin...

Viime viikon viikonloppuna fiestan jälkeen hyvästelin koko kaveriporukkani, joista kolme tyttöä lähtivät interrailille ja yksi Ranskaan. Tällä hetkellä olo on siis aikamoisen yksinäinen ja kaipuu omanikäiseen seuraan kova... Tässä todiste ihanista jäähyväisherkuista: mulla vaniljafrappe ja jonkunnäköinen mansikka-juustokakku :)

Viime sunnuntaina tehtiin perheen kanssa päiväretki Riojan viinitiloille. Mitkä upeat maisemat! Ja mikä kamala kuumuus!!

Viime viikko meni töiden ja yksinäisyyden merkeissä, mutta onneksi torstaina lähdettiin pitkäksi viikonlopuksi Santanderiin perheen loma-asunnolle. Nyt on mullakin pikkusen väriä pinnassa :)

Päivän pähkinä: arvaa kumpi on pää ja kumpi on häntä... 

Paljon hyvää siis täällä, mutta vastaavasti myös huonoa. Vieraskoreuden haihduttua olen huomannut, että oma elämäntyylini ja arvoni eroavat perheen tavoista sen verran, että mun on vaikeaa tuntea oloani täällä kotoisaksi. Au pairina olossa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta toisten kodissa toisten säännöillä asuminen ottaa omalla kohdallani koville, varsinkin kun perhe sattuu olemaan aika tarkka juuri sellaisista asioista, joita en itse ole ikinä pitänyt niinkään oleellisina (esim. kodin täydellinen siisteys, yövaatteissa ei saa tulla alakertaan...). Vaikka kyse onkin pikkuasioista, niin mieliala kyllä laskee kun usein kuulee moitetta. Molemmille osapuolille tämä au pair-sopimus on ensimmäinen, joten kokemattomuuden piikkiin voi varmaan pistää osan. Lienenkö itsekin vähän joustamaton.

Yksinäisyyden ja erilaisuuden tunne rassaa erityisesti, ja varsinkin ilman täkäläistä kaveriporukkaa olo on aika kurja. Kotona olen aina enemmän tai vähemmän varpaillani: olenko siivonnut jälkeni, onko sänky pedattu, ovatko lapset korjanneet lelunsa (koska jos eivät ole, syy on minun)... Tunnen itseni enemmän kutsuvieraaksi kuin perheenjäseneksi. Kaupungilla kulkiessa taas tunnen oloni erilaiseksi: pitkä ja vaalea tyttö saa osakseen katseita, mikä aluksi jaksoi hymyilyttää, mutta nyt vain saa minut tuntemaan, etten kuulu joukkoon. Kotiinpaluussa läheisten näkemisen lisäksi odotan eniten sitä, että saan tuntea itseni taas tavalliseksi! Odotan, että tulen taas vihdoin täysin ymmärretyksi, ja ettei minun tarvitse selittää jokaista tapaani, tai vastaavasti olla itse ihmettelemässä toisten tapoja. Kaipaan tuttuutta!

Positiivisesti ajatellen tämä on ollut mainio tilaisuus oppia asioita itsestäni, ja tunnenkin kasvaneeni au pair-aikana paljon. Ulkopuolisuuden tunteista ja muista vaikeuksista huolimatta olen tavalla tai toisella onnistunut kerta toisensa jälkeen keräämään itseni ja hoitamaan työni, ja se on jotain, mihin en ennen ajatellut pystyväni. Hyvällä asenteella yritetään jatkaa eteenpäin vielä loppuaika!

Viikon kuulumiset

Viimeiseen viikkoon onkin mahtunut yllättävän paljon tekemistä! Tukka lyheni olkapäiden ylle, kokattiin makaronilaatikkoa ja kääretorttua (hieman soveltaen), sitten vietettiin yksi päivä fiestaa (ja siestaa, kiitos nestehukan) ja eilen viikko huipentui Grease-musikaaliin en español! Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten täältä pesee:

Merkkipaalu

Huomenna tulee täyteen ensimmäinen kuukauteni au pairina - ihan uskomatonta miten nopeasti aika menee! Ikuinen vaiva on miettiä, mitä elonmerkkejä laittaisin itsestäni tänne: kaikki uusi ja ihmeellinen on muuttunut rutiiniksi, ja työpäivän jälkeen kamera jää aina kotiin kun itse lähden ulos. Yhden kuukauden merkkipaalun kunniaksi voisin vaikka ilmaista kiitollisuuteni kaikkea kohtaan, mikä täällä on hyvää :) Ja niitä asioita on muuten paljon.

Perhe on ollut mua kohtaan äärimmäisen mukava ja huomaavainen. Äiti näki ison vaivan hankkiakseen mulle kavereita, ja raskaankin työpäivän jälkeen vanhemmat, tädit, sedät sun muut vierailijat jaksavat aina kysellä multa kuulumisia ja miten olen viihtynyt. En olisi voinut toivoa parempaa perhettä kohdalleni, sillä nämä ihmiset ovat toivottaneet minut tervetulleeksi paremmin kuin hyvin. Lapset osaavat (halutessaan:D) olla maailman suloisimpia, ja onneksi kaikkien tappeluiden ja väännön väliin mahtuu joka päivä hetkiä, jolloin olen onnellinen, että olen päässyt juuri heitä hoitamaan. Perheen äidille voin kertoa kaikki huoleni, ja hän tekee aina parhaansa piristääkseen mua esimerkiksi koti-ikävän yllättäessä :)

Kavereiden suhteen mulla on käynyt ihan uskomaton tuuri! Äiti löysi mulle kontaktin siis kaverin kaverin kautta, ja ihan sokkona menin tapaamaan vuotta nuorempia tyttöjä. Heillä on kuuden hengen tiivis kaveriporukka, ja tytöt ovat ällistyttävän paljon minunkaltaisiani (löytyypä joukosta myös yksi käsityöintoilija, tosin ompeluun hurahtanut)! Tykkäämme tehdä samanlaisia asioita, huumori on samanlaista (kaksimielistä ja suht huonoa, toimii :D) ja mikä parasta, mut on otettu lämmöllä kaveriporukkaan mukaan, mikä ei kuulemma täällä ole niin yleistä. Nykyään en tiedä mitään parempaa kuin 8 tunnin lastenhoidon jälkeen huikata Me voy! ja lähteä keskustaan jätskille, puistoon kiertelemään, tai mikä meitä nyt sattuu minäkin päivänä huvittamaan :)

Kaupunki on hurmannut mut täysin. Vuoden 2012 European Green Capitalina Vitoriassa on melkein joka paikassa jotain vihreää istutusta tai puistoaluetta. Täällä on turvallista liikkua ja rauhallista asua. Kaupunki on jonkin verran Turkua isompi, mutta kuitenkin sopivan kokoinen (itse en siis ole isojen kaupunkien ystävä), sillä täällä pääsee hyvin pyörällä ja kävellenkin liikkumaan ympäri kaupunkia. Onnekkaasti kotini sijaitsee 15 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta, ja kävellessä pystyn tuulettamaan pään lasten jutuista. Kaupungilla tapahtuu aina jotain, ja varsinkin Vitorian kaupungin fiestaa 4.-9.8. odotan innolla, koska silloin koko kaupunki on täynnä tekemistä kaikenikäisille!

Kaikesta tästä huolimatta koti-ikävä on vaivannut aika usein, vaikka tiedän, että lähtöpäivänä tulen manaamaan itseni maanrakoon Suomeen haikailemisen takia! Pieni hidas pääkoppani ei vaan ole vieläkään oikein ehtinyt käsittää, että täällä sitä nyt ollaan ja this is it, joten välillä täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja sanoa (vaikka ääneen), että nauti nyt olostasi kun vielä ehdit. Kaksi ja puoli kuukautta on loppujen lopuksi silmänräpäys, ja ihan huikea tilaisuus oppia uuden kulttuurin ohella myös itsestään. Kasvun paikkahan tämä on :)

Tämmöistä auringonlaskua minä ihastelen kattoikkunasta aina iltasella :)

Ylioppilas (ja ehkä yliopisto-opiskelijakin?) 2013!

Blogi on saanut väistyä vähäksi aikaa ylppäri- ja pääsykoekiireiden alta, mutta nyt on aika päivittää taas yksi massiivinen postaus kummastakin aiheesta!

Viime lauantaina yksi merkkipaalu elämässä tuli taas saavutettua, mutta eipä tämä juhlakalu ehtinyt mitään tajuta saatika tunteakaan, kun päivä oli jo ohitse! Kiirettä siis piti aamusta asti, kun ohjelmassa oli ensin koulun juhla, sitten yo-kuva (kiitos vielä, Alina!), vieraiden viihdyttämistä ja illan päätteeksi vielä jatkot keskustassa. Vasta yömyöhään sänkyyn kömpiessä sitä tuli miettineeksi että jaa, lukio on nyt ohi ja kesä alkaa. Ihan uskomatonta! Pitemmittä puheitta voisin vähän lisätä kuvamateriaalia päivästä (varsinaiset yo-kuvat laitan myöhemmin).

 En kaatunut enkä myöskään pyörtynyt lavalle, tästä annan itselleni 10 pistettä ja papukaijamerkin!



Sitten kun kyllästyin edustamaan... 

 Tarjoilupöytään allekirjoittanut oli valinnut caesar- ja couscoussalaattia, lihapullia, kinkku-vuohenjuusto- sekä kasvispiirakkaa sekä jäkiruuaksi ylioppilaita (niin hauskalta kuin se kuulostaakin), marja- & hedelmäkakkua sekä lime-juustokakkua :) Itse väännettiin nuo salaatit ja loput tuli tutusta pitopalvelusta, joka on meitä kaikissa ylppäri- ja rippijuhlissa uskollisesti auttanut.

Pakko laittaa kuva myös seuraavan päivän juhlakampaus nro 2:sta, kun se vaan on niin hieno (itse kuvasta en sano mitään, itse otettu...)!

Toiveideni mukaisesti sain paljon astioita: Teema-lautasia ja kulhoja, Sukat makkaralla -laseja sekä Piilopaikka-sarjan tarjoiluvadin ja kannun. KIITOS! Yksi iso laatikko on nyt täyttynyt omakotijutuista, enää puuttuu vaan se koti :D

Tähän hetkeen tarpeellisin lahja tuli kuitenkin omalta perheeltä, nimittäin oma tietokone! Kriteereinä mulla oli (ristiriitaisesti) kevyt ja helposti kuljetettava, mutta kuitenkin suurehkon näppäimistön omaava kone. Kuin ihmeen kaupalla HP olikin onnistunut yhdistämään nämä kaksi ominaisuutta Envy x2 -koneeseensa, joka on tabletti ja läppäri samassa paketissa. Tätä postausta kirjoitellaan siis ensimmäisellä ikiomalla tietokoneella :)  



Tähän mennessä yhteinen taipaleemme (korkkasin koneen siis vähän etuajassa...) on sisältänyt valitettavan paljon bluescreenejä ja muuta häikkää, mutta löydettyäni sisäisen tietokonenörttini sain käyttöjärjestelmän asennettua uudelleen ja sen jälkeen kone on toiminut moitteettomasti. Windows 8 on vaatinut totuttelua, mutta kosketusnäyttö tekee käyttiksen niin käteväksi, että olen oikein tyytyväinen. Näppäimistöön olen erityisen tyytyväinen: kirjoittaminen on siis helppoa, mikä on kaltaiselleni ammattibloggaajalle tärkeää ;) no hehheh..

SITTEN tuohon yliopistoaiheeseen! Sain siis ilokseni pari viikkoa sitten kutsun käsityön aineenopettajan koulutuksen valintakokeen toiseen vaiheeseen! Tätä varten olen kuumeisesti valmistellut ennakkotehtävää, jonka tulee olla peruskoulun käsityötunnilla valmistettavaksi sopiva, pyörään liitettävä mukavuutta ja/tai turvallisuutta ilmentävä kuljetusratkaisu. Huhhuh! Oman tekeleeni pääsen esittelemään ensi viikon torstaina, jonka jälkeen voisin sen täälläkin julkaista. Sitten perjantaina saan tietää erityispedagogiikan tulokset, sitäkin täällä jännätään... Tänään vein kässäopetehtävän kirjallisen osuuden postilaatikkoon, joten nyt vaan peukut pystyyn ja valmistautumaan haastatteluun!

Espanjaan lähtöönkin on enää vain pari viikkoa aikaa, enkä vieläkään ole oikein kunnolla tajunnut asiaa! Käytännön järjestelyjä hoitaessa jännitys alkaa aina nousta vähän epämiellyttävällekin tasolle, mutta eniten olen kauhuissani koneenvaihdosta Barcelonan kentällä. Toisina päivinä taas olen ihan into piukassa ja mietin mitä pakkaisin mukaan. Kohtahan senkin homman saa aloittaa! Käsityöaiheet jäävät todennäköisesti vähemmälle ainakin aluksi, kun kielen opettelu ja taloksi asettuminen vievät voimia, enkä viitsi paljoa täyttää laukkuani langoilla ja koukuilla - kun kesähelteet yltävät 30 asteeseen, voi ajatukset olla vähän muualla...

Massiivisen postauksen lopuksi haluan toivottaa LÄMPIMÄT ONNITTELUT KAIKILLE UUSILLE YLIOPPILAILLE! :)